UFO-KERHO osa 8

May 26, 2009

 

KASVOTTOMAT TEINIAAVEET

Katri Vainio

 

Tämä tapahtui vuosia sitten Mikkelissä. Oli kaunis talviyö, kun tulin työmatkalta junalla kotiin. Täysikuu valaisi lumista maisemaa ja oli rauhallista. Tapanani oli ottaa taksi juna-asemalta, mutta päätinkin kävellä kotiin.

 

Matkan varrella oli katuosuus, jonka molemmin puolin kasvaa puita rivissä. Näin jo kadulle kääntyessäni hyvän matkan päästä että yhden puun edessä seisoi kaksi nuorta miestä. Minua pelotti ryöstön mahdollisuus, ketään muita ei näkynyt mailla halmeilla. Ajattelin vaihtaa toiselle puolen katua, mutta järkeilin ettei siitä olisi hyötyä. Jos nuorukaiset haluaisivat ryöstää öisen kävelijän, kadun ylityksellä tuskin olisi merkitystä. Takaisin kääntyminen ja toista kautta kotiin käveleminen taasen olisi pitkittänyt matkaa liki kolmella kilometrillä. Rohkaisin mieleni ja jatkoin kävelyäni heitä kohti.

 

Kun lopulta olin heidän kohdallaan, huomasin että pojat seisoivat kasvot kohti jylhänä seisovaa mustaa puuta, kädet edessään roikkuen, päät alas painuneina. Läsnäolooni he eivät kiinnittäneet mitään huomiota. Seisoin hetken ihmettelemässä puun vieressä keskellä yötä seisovien nuorukaisten selkiä ja jatkoin sitten matkaani reippaasti. Kymmenen metriä myöhemmin vilkaisin olkani yli seurasivatko oudot hahmot minua, mutta heitä ei näkynyt enää missään.

 

Seuraavana päivänä oli paikallisen valtalehden ja muistaakseni myös iltapäivälehtien etusivuilla juttu kahdesta alaikäisestä pojasta, jotka olivat alkuyöstä varastaneet henkilöauton ja törmänneet sillä mainitulla katuosuudella puuhun sellaisella voimalla, että auto oli revennyt keskeltä kahtia ja molemmat auton kyydissä olleet pojat menehtyneet siihen paikkaan.

 

 

FACELESS TEENAGE APPARITIONS

Katri Vainio

 

This happened in Mikkeli some years ago. I arrived by train from a work-related trip to another city. It was a beautiful winter night, the snowy landscape was illuminated by a full moon. It was very peaceful outside. I usually took the taxi from the train station, but on a whim decided to walk home.

 

On the way to my house, there’s a road lined with trees. As I arrived to the other end of the road, I saw two youngsters standing in front of one of the trees some hundred meters from where I was. My first thought as I saw them was that I might get robbed, as there was nobody else about at that time. I considered going to the sidewalk on the other side of the driveway, but figured it would be of no use. If they wanted to rob me, my crossing the road would hardly hinder them. There was also the possibility of turning back and going home some other route, but that would make my walk over three kilometers longer. I decided to risk it and started walking towards them.

 

When I finally reached the two boys, I saw that they were standing very still, facing the black tree with their hands hanging in front of them, heads down. They didn’t seem to pay any attention to my being there. I stood there for a while looking at the backs of the two boys standing on a sidewalk in the middle of the night and finally, somewhat bewildered, continued my walk home. After walking some ten meters, I turned to have one last look at the boys, but they were nowhere to be seen. They had vanished into thin air.

 

The next day there was a front-page story in the local newspaper, and if I remember correctly also in all the tabloids, of two youngsters who had stolen a car that night and crashed it on the before mentioned tree. They had been driving with such a great speed that the car had split in two as it hit the old tree and both boys had died on the spot.

 

Advertisements

UFO-KERHO osa 7

May 26, 2009

SallaKirjalainen

ViktorLandstrom

Yllä Salla Kirjalaisen ja Viktor Landströmin tekemät piirustukset.

EREKTIOSTA VOI PUHUA

May 8, 2009

Ufoja124

Ufoja125

DON´T BE AFRAID TO TALK ABOUT ERECTION


Ufoja126

1. Your erection was very good yesterday. 2. Thanks.

 

 

 

Ufoja127

1. Alien. / I’ve been thinking. / We should have a baby and start a family. / Alright. / What kind of baby would you like? / A small one. 2. How many kids are we going to have? / Two or three. Four is too many. One girl and one boy at least. If we’ll have only one, it should be a girl. Girls are easier. / Oh?

Ufoja128

1. If we can’t have a baby of our own, we’ll adopt. If we’ll adopt a child, it could be a little bit older. One that can already walk. If we can’t adopt, then we can get a dog. A short-haired Chihuahua. But I’d rather have a child than any pet. / We could also buy our own house. / Have you won the lottery? We don’t have any money. 2. Aw! / You can dream, can’t you! / A house of our own in a beautiful spot by the lake. The kind of house that we wouldn’t have a need for a summer cottage. / The house needn’t be that big. I used to think that a single-story house would be best. / I saw this movie on tv once. The killer was hiding upstairs and phoned downstairs. Now that I have gotten over it, a two-story house seems like the top choice.

Ufoja129

1. The house should have a huge living room, dining room, sauna and a balcony. A big bedroom with plenty of space to lounge about. A nice little yard where one can cook in the summertime. And a separate wood-heated sauna by the lake. / And a library room, of course. And Yki Nummi’s lamps, Kukkapuro’s Carousel chair and Aarnio’s Pony. 2. We should also buy a new car. / I want a vintage Citroen BX GTI or XM V6. / Those are both ugly, too big and burn an awful lot of fuel. / C4 is better.

ALIEN-MAN

May 8, 2009

Ufoja117

THE AMAZING ALIEN-MAN (Don’t miss this one! Exciting adventures await you!

7 action-packed pages!!!)


Ufoja118

 

Ufoja119

1. Stop following me! 2. You hear me? 3. Aagr!Ufoja120

2. I hate you! / I know. 3. Aagr!

Ufoja121

2. Bon Voyage! 3. Splash!

Ufoja122

1. Uh. Where am I?

Ufoja123

1. Two hours later. 2. Did you take a bath with your clothes on? / How did you guess?

UFOJA LAHDESSA 3/4

May 5, 2009

ufojalahdessa3  

ISBN 978-952-67008-2-3 (english translation included)

 

Sarja on siirtynyt Daadalta Kreegah Bundolon suojiin ja Ufoja Lahdessa 3/4 ilmestyy kesäkuussa. Tulevassa numerossa Muukalainen mm. uneksii elämästä supersankarina, miettii perheen perustamista ja näkee nälkää. Mukana on myös Palava Pensas yhden tarinan mitallla ja tietysti Ufo-kerhopalsta.

UFO-KERHO osa 6

May 3, 2009

toinenmakihyppaaja

Puijon toinen hyppääjä
Petri Kuikka
Tapahtumat Puijon hiihtoseuran harjoituksissa Kuopiossa helmikuun 13. päivänä 1974 johtivat laajamittaiseen salailuun Suomen hiihtoliiton toimesta. Kyseinen tapaus tunnetaan nimellä “Puijon toinen hyppääjä”.
Mäkihyppyvalmentaja Jouni Gröhn otti valokuvia hyppääjien lentoasennoista kyseisenä iltapäivänä. Jälkeenpäin Gröhn huomasi filmille tallentuneen jotain häkellyttävää. Kuopiolaisen mäkihyppääjä Arto Kolehmaisen hypyn aikana kuvatussa materiaalissa huomaamme ilmatilaan ilmestyvän “toisen hyppääjän” joka näyttää kuvassa hyppäävän vastakkaiseen suuntaan Kolehmaiseen nähden. Kukaan paikalla olleista ei ilmoituksensa mukaan huomannut “toista hyppääjää” mukaan lukien ilmassa ollut Kolehmainen.
Kuitenkin Kolehmaisella havaittiin myöhemmin lääkärintarkastuksessa palovammoja molemmissa olkapäissä. Hyppylasien oikeanpuoleinen linssi oli sulanut sumeaksi. Hyppysuksien pohjat olivat tulikuumat vielä n. 20 minuuttia hypyn jälkeen. 
Tapahtuman aikaan käytössä oli ainoastaan yksi hyppyri ja kaikkien hyppyrien lento- ja alastulosuunta on juuri kuvassa näkyvä Kolehmaisen menosuunta. Joten vastakkaiselta puolelta ei minkään valtakunnan järjen mukaan pitäisi miehiä lennellä! Kolehmaisen kuvassa näkyvä hyppy on edelleen voimassa oleva K90 mäen epävirallinen maailmanennätys. Mittaa hypylle kertyi 240 metriä ja vain ihme pelasti Kolehmaisen törmäämästä sankkaan mäntymetsään. Kolehmainen laskeutui hallitusti tasajalkaa läheisen lammen jäälle. 
Mikä ihme sai kuopiolaisen mäkikotkan liitämään elämänsä loikan? Suomen hiihtoliitto ilmoitti “olosuhteiden” olleen otolliset moiseen loikkaan. Lisäksi hiihtoliiton puolelta “oltiinkin jo odoteltu” kotvan aikaa Kolehmaisen “suurta hyppyä”.
Entäpä “toinen hyppääjä”? Hiihtoliitto kieltäytyi kommentoimasta kuitaten huhut mielenköyhinä juoruina. Valokuva todisteena ei ollut “pätevä” ja kuva katosikin valmentaja Gröhnin lukitusta pukukaapista. “Kamera ei kelvannut”, tokaisi Gröhn lupsakkaan tyyliinsä. 
Gröhn ja Kolehmainen katosivat mäkihypyn parista eikä heidän jäljittäminen ole tähän päivään mennessä onnistunut.
Valokuva on ilmestynyt aika ajoin julkisuuteen mutta sillä ei enää ole tuntunut olevan painoarvoa kuvanmuokkauksen aikakaudella. Hiihtoliitto vaimensi kyselijät ylimielisyydellään. Valokuva joutui haltuuni Imatralaisessa yökerhossa syksyllä 2003. Kauhea ilta. Siitä ei sen enempää.
Johtopäätös:
“Puijon toinen mies” on erittäin suurella todennäköisyydellä ufo joka otti hetkeksi vastaan lentäneen mäkimiehen kaltaisen hahmon voidakseen tarkkailla tätä “lentävää kalakukkoa”. Ufo pitkitti Kolehmaisen leiskautusta ilmeisesti ottaakseen jonkinlaista tutkimusmateriaalia ennen Kolehmaisen laskeutumista. Tätä puoltaa hypyn yli-inhimillinen mitta varsinkin kun Kolehmainen oli parhaimmillaan vain nipin napin keskitason hyppymies. Lisäksi palovammat, hyppyvälineiden kuumentuminen ja sulaminen. Ja tietenkin valokuva. Kuva ei valehtele, muistan kuulleeni! Ja mikä mahtaa olla Suomen hiihtoliiton rooli?
Oliko taannoinen Lahden doping-jupakka vain harhautusta ja paranormaalien asioiden peittely-yritys? Kuinka on mahdollista, että supliikkimiehenä ja kansainvälisenä tekijänä tunnettu Paavo M. Petäjä kadotti englanninkielen taitonsa niin pahasti, ettei tulkki voinut kääntää tätä “kieltä” kansainväliselle lehdistölle Lahden tapahtumien aikana? Huumattiinko hänet vai puhuiko hän kenties jotain meille tuntematonta (muukalaisten) kieltä?
Liikaa kysymyksiä. Liian vähän vastaajia. Kuitenkin faktat on taas lyöty pöytään. Ja faktat eivät valehtele. Ihmisten täytyy saada tietää totuus!
Vilpittömästi teidän,
Petri Kuikka
Olinpaikkaani en kerro.

PUIJON TOINEN HYPPÄÄJÄ

Petri Kuikka

Tapahtumat Puijon hiihtoseuran harjoituksissa Kuopiossa helmikuun 13. päivänä 1974 johtivat laajamittaiseen salailuun Suomen hiihtoliiton toimesta. Kyseinen tapaus tunnetaan nimellä “Puijon toinen hyppääjä”.

Mäkihyppyvalmentaja Jouni Gröhn otti valokuvia hyppääjien lentoasennoista kyseisenä iltapäivänä. Jälkeenpäin Gröhn huomasi filmille tallentuneen jotain häkellyttävää. Kuopiolaisen mäkihyppääjä Arto Kolehmaisen hypyn aikana kuvatussa materiaalissa huomaamme ilmatilaan ilmestyvän “toisen hyppääjän” joka näyttää kuvassa hyppäävän vastakkaiseen suuntaan Kolehmaiseen nähden. Kukaan paikalla olleista ei ilmoituksensa mukaan huomannut “toista hyppääjää” mukaan lukien ilmassa ollut Kolehmainen.

Kuitenkin Kolehmaisella havaittiin myöhemmin lääkärintarkastuksessa palovammoja molemmissa olkapäissä. Hyppylasien oikeanpuoleinen linssi oli sulanut sumeaksi. Hyppysuksien pohjat olivat tulikuumat vielä n. 20 minuuttia hypyn jälkeen. 

Tapahtuman aikaan käytössä oli ainoastaan yksi hyppyri ja kaikkien hyppyrien lento- ja alastulosuunta on juuri kuvassa näkyvä Kolehmaisen menosuunta. Joten vastakkaiselta puolelta ei minkään valtakunnan järjen mukaan pitäisi miehiä lennellä! Kolehmaisen kuvassa näkyvä hyppy on edelleen voimassa oleva K90 mäen epävirallinen maailmanennätys. Mittaa hypylle kertyi 240 metriä ja vain ihme pelasti Kolehmaisen törmäämästä sankkaan mäntymetsään. Kolehmainen laskeutui hallitusti tasajalkaa läheisen lammen jäälle. 

Mikä ihme sai kuopiolaisen mäkikotkan liitämään elämänsä loikan? Suomen hiihtoliitto ilmoitti “olosuhteiden” olleen otolliset moiseen loikkaan. Lisäksi hiihtoliiton puolelta “oltiinkin jo odoteltu” kotvan aikaa Kolehmaisen “suurta hyppyä”.

Entäpä “toinen hyppääjä”? Hiihtoliitto kieltäytyi kommentoimasta kuitaten huhut mielenköyhinä juoruina. Valokuva todisteena ei ollut “pätevä” ja kuva katosikin valmentaja Gröhnin lukitusta pukukaapista. “Kamera ei kelvannut”, tokaisi Gröhn lupsakkaan tyyliinsä. 

Gröhn ja Kolehmainen katosivat mäkihypyn parista eikä heidän jäljittäminen ole tähän päivään mennessä onnistunut.

Valokuva on ilmestynyt aika ajoin julkisuuteen mutta sillä ei enää ole tuntunut olevan painoarvoa kuvanmuokkauksen aikakaudella. Hiihtoliitto vaimensi kyselijät ylimielisyydellään. Valokuva joutui haltuuni Imatralaisessa yökerhossa syksyllä 2003. Kauhea ilta. Siitä ei sen enempää.

Johtopäätös:

“Puijon toinen mies” on erittäin suurella todennäköisyydellä ufo joka otti hetkeksi vastaan lentäneen mäkimiehen kaltaisen hahmon voidakseen tarkkailla tätä “lentävää kalakukkoa”. Ufo pitkitti Kolehmaisen leiskautusta ilmeisesti ottaakseen jonkinlaista tutkimusmateriaalia ennen Kolehmaisen laskeutumista. Tätä puoltaa hypyn yli-inhimillinen mitta varsinkin kun Kolehmainen oli parhaimmillaan vain nipin napin keskitason hyppymies. Lisäksi palovammat, hyppyvälineiden kuumentuminen ja sulaminen. Ja tietenkin valokuva. Kuva ei valehtele, muistan kuulleeni! Ja mikä mahtaa olla Suomen hiihtoliiton rooli?

Oliko taannoinen Lahden doping-jupakka vain harhautusta ja paranormaalien asioiden peittely-yritys? Kuinka on mahdollista, että supliikkimiehenä ja kansainvälisenä tekijänä tunnettu Paavo M. Petäjä kadotti englanninkielen taitonsa niin pahasti, ettei tulkki voinut kääntää tätä “kieltä” kansainväliselle lehdistölle Lahden tapahtumien aikana? Huumattiinko hänet vai puhuiko hän kenties jotain meille tuntematonta (muukalaisten) kieltä?

Liikaa kysymyksiä. Liian vähän vastaajia. Kuitenkin faktat on taas lyöty pöytään. Ja faktat eivät valehtele. Ihmisten täytyy saada tietää totuus!

Vilpittömästi teidän,

Petri Kuikka

Olinpaikkaani en kerro.

 

THE SECOND JUMPER

Petri Kuikka

 The events of 13 February 1974 at the Puijo Ski Club’s training session in Kuopio led to a massive cover-up operation by the Finnish Ski Association. The incident is widely known as “The second jumper of Puijo”.

 

Ski jumping coach Jouni Gröhn was taking photographs of flight postures that afternoon. Afterwards Gröhn noticed something peculiar in one of the snapshots. In the photograph showing the jump of Kuopio-based ski jumper Arto Kolehmainen, one can see a “second jumper” in the air going to the opposite direction to Kolehmainen. None of the people present at the time of the jump, including the airborne Kolehmainen, saw this “second jumper”. At least so they say.

 

In an examination later that day, burns were found on both of Kolehmainen’s shoulders. The right side lens of his ski jumping goggles had partially melted. The bottoms of the skis where piping hot for more than 20 minutes after the jump.

 

At the time of the incident, only one ski jumping ramp was in use. All the ramps in Puijo face the same way, so a jumper flying to the opposite direction to Kolehmainen is a phenomenon defying the laws of both physics and common sense!

 

Kolehmainen’s photographed jump is still the unofficial K90 world record. The jump was 240 amazing meters in length and only a miracle saved Kolehmainen from crashing into the thick pine forest at the bottom of the hill. Kolehmainen made a controlled landing on the ice of a nearby pond. What made this ski jumping eagle from Kuopio fly like that? The Finnish Ski Association stated that the “conditions” had been auspicious for such a flight. Furthermore the Ski Association commented that they “had been expecting” a grand jump from Kolehmainen sooner or later.

 

What about the “second jumper”? Finnish Ski Association refused to comment on the incident and stated that all the rumours were nothing more than inane gossip. The photograph as evidence wasn’t “valid”. Later the photo disappeared from the locker of coach Jouni Gröhn. Soon after these events both Gröhn and Kolehmainen vanished from the ski jumping scene and all attempts to track them down have failed.

 

The photograph has resurfaced from time to time, but seems to have little weight as evidence in this age of photo manipulation. The Ski Association has silenced all inquiries with arrogance. The photograph printed here came to my possession in a nightclub in Imatra in fall 2003. A terrible night. That’s all I’ll say.

 

Conclusion: It is more than likely that “the second jumper of Puijo” was a UFO that temporarily assumed the form of a ski jumper to better observe the strange flying man. The UFO apparently prolonged Kolehmainen’s air time in order to perform a more accurate analysis of him. This theory is supported by the superhuman length of Koleh-mainen’s jump, keeping in mind that even at his best Kolehmainen was little more than an average ski jumper. Plus the burns, the heating of the ski jumping equipment and the melting. And let’s not forget the photograph. The photograph lies not!

 

One wonders what part does the Finnish Ski Association play in all this. Was the Lahti doping scandal a couple of years ago just a diversion, another attempt to cover up some paranormal funny business? How is it possible that Paavo M. Petäjä, usually such a fluent speaker, lost his ability to speak English so totally that even an interpreter wasn’t able to translate his new language to the international press during the happenings in Lahti. Was he drugged or did he possibly use an unknown (alien) language?

 

Too many questions. Not enough answers. But the facts are facts and the facts don’t lie. People must know the truth!

 

My whereabouts I shall not reveal.

UFO-KERHO osa 5

May 3, 2009

mattihagelberg

Matti Hagelbergin ufohavainto.

The UFO incident of Österby

Matti Hagelberg

 

My mother and I were walking our usual route from Svartvik to Österby via Säflax road and from there via Österby road to our house. We had just turned to Österby road and started walking down the hill. The view to Oitbacka’s direction was unobstructed for about a kilometer or so. The road went around the forest and after a curve turned towards Aho’s house.

Just above there, or approximately over Puna-aho road, a dark round object was hovering.

-Look, a UFO, I said.

-So it is, answered my mother.

Our view of the hovering object was partially hindered by an old barn and trees growing around it. We started walking faster in hopes of getting a closer look, but after the curve we noticed that the object had vanished into thin air. It had flown away or landed somewhere. The sky above us was empty.

This happened in the early 1990’s. It was an afternoon in the village of Österby. It was spring or autumn. The weather was windless and the sky was cloudy, but visibility was good. The object was motionless, but vanished while our visual contact to it was temporarily obstructed. It was about the size of a hot-air balloon, but below hung no strings nor a basket. The color of the object was dark, somewhat brown. So far no natural explanation has come up for our sighting. I can’t say we haven’t tried to think up one, though.

– Or tried and tried… Why try to deny it… A UFO was what it was and that’s final.

UFO-KERHO osa 4

May 3, 2009

martinmartonen

Martin Martosen Ufoja Lahdessa-aiheinen hieno piirustus.

UFO-KERHO osa 3

April 2, 2009

adahietanen

reettanykanen

Yllä Ada Hietasen ja Reetta Nykäsen lähettämät hienot ufo-aiheiset piirustukset.

Omia tarinoita ja piirustuksia voi lähettää Daadan sähköpostiin (daadabooks @ phnet.fi). 

You can send your own stories and drawings to Daada´s e-mail (daadabooks @ phnet.fi).

UFO-KERHO osa 2

April 2, 2009

Humanoidit talonmiehinä

Markku Koivu

En muista tapahtunutta kovin tarkkaan ja jälkeenpäin tapaus on tuntunut unelta. Asia on kuitenkin jäänyt vaivaamaan mieltäni. Olin isoäidin luona yötä Ilomantsissa. Hän asui siihen aikaan kerrostaloyksiössä ja nukuimme samassa huoneessa. Eräänä yönä jokin herätti minut kesken unien. En kyennyt kuitenkaan nousemaan sängystä. Olin halvaantunut paikalleni. Ympäröivä huone alkoi muuttua ja peittyä ikäänkuin television kohinakuvan alle ja huoneeseen ilmestyi epämääräisiä liikkuvia hahmoja. Tilanne ei kestänyt kauaa. Hahmot poistuivat ja huone palasi ennalleen. Myös liikuntakykyni palautui. Aamulla kysyin isoäidiltäni oliko hän huomannut yöllä tapahtuneen mitään erikoista. Hän ei muistanut mitään epänormaalia sattuneen, mutta oli ihmetellyt miksi talonmies oli käynyt keskellä yötä vaihtamassa lamppua.

 

Radiator Man

Reetta Nykänen

Aloitin ihan normaalisti opiskelun Lahden Muotoiluinstituutissa syksyllä 2001, jolloin siis muutin Lahteen. Soluasunto osoittautui sijaitsevan jossain jumalan selän, ja talvisin varsin vaikea kulkuisen maaston, takana. Eikä tilannetta helpottanut se, että naapurit soittivat yhden viikonlopun urkuharmonia tauotta ja täydellä volyymilla. En siis ollut välttämättä -täysissä ruumiin ja sielun voimissa kun aloin kuulla uusia ääniä öisin. 

Ne tuntuivat tulevan yhdestä lähteestä ja pian huomasinkin, että patterini takana loimusi valon kajo. Erikoiset pulputtavat äänet kutsuivat minua öiseen tanssiin. Kerran rohkaistuin ja kysyin kuka tämä oudolla kielellä kommunikoiva oli (oletin ettei se ollut patteri itse) ja hän väitti olevansa Enkeli Gabriel.

Tahdoin selvittää oliko olion sanoissa perää joten erään -kerran teeskentelin nukkuvaa ja kappas, ‘Gabriel’ työntyi esiin. Voisin väittää että hän oli erehdyttävästi lego-ukon näköinen, enkä usko että hän käytti oikeaa nimeään.

Annoin kotieläimelleni nimen ‘Radiator Man’ enkä hiiskunut siitä kenellekään, jotta saisin rauhassa havainnoida sitä. Tätä kestikin noin kolme viikkoa, sitten tämä ulottuvuuksienvälinen ystävä katosi viestiä jättämättä.

 

Leijuva kivi 

Jarkko Sipilä

Näin kesällä 70-80-lukujen vaihteessa vedenpinnan yllä leiju-van aikuisen miehen korkuisen kiven. Kiven näkivät myös vanhempani ja sisareni. Olimme lomailemassa Kaunissaaressa mistä vanhempani olivat vuokranneet mökin. Veden pinta oli tapahtumahetkellä tyyni ja ilma aurinkoinen.

 

Keittiön kummitus

Pentti Lappi

Tapaus sattui opiskeluaikanani Turussa 90-luvun puolivälissä. En ollut tapahtumahetkellä nukkunut kunnolla muutamaan päivään. Tulin varhain aamulla, ennen kuutta,  Down By The Laituri-tapahtumasta Linnankadulla sijainneeseen tilapäisesti koulun käytössä olleeseen työtilaan. Olin saanut erikoisluvan työskennellä koululla kesäaikana. Olin tilan suurimmassa huoneessa puuhailemassa kun kuulin keittiöstä puheen sorinaa ja astioiden kilistelyä. Ajattelin etten vastoin oletustani ollutkaan yksin ja koululle oli tullut muitakin oppilaita. Menin tervehtimään heitä. Keittiön ovelle päästyäni äänet lakkasivat, eikä keittiössä näkynyt ketään. Palasin työpisteelleni ja ajattelin äänien kuuluneen ehkä naapurista. Sitten puhe ja astioiden kilistely alkoi uudestaan. Äänet kuuluivat varmasti keittiöstä. Lähestyessäni keittiötä äänet lakkasivat jälleen ja keittiö oli tyhjä. Sama toistui useita kertoja. 

Pistin sattumuksen väsymyksen piikkiin. Kuvittelin kaiken olleen valveunta. Jälkeenpäin sain kuitenkin kuulla että keittiön viereisessä huoneessa työskennellyt keski-ikäinen nainen oli tullut huoneessaan aina pahoinvoivaksi, eikä ollut lopulta pystynyt käyttämään huonettaan. Lisäksi koulun opettaja, joka asui samassa talossa, kertoi kerran heränneensä yöllä ja nähneensä tuntemattoman naisen hahmon sänkynsä edessä. Opettaja oli yrittänyt puhua hahmolle, mutta nainen oli poistunut asunnosta ja kadonnut rappukäytävään.

 

Kohtaamisia henkimaailman kanssa

Samuli Haapaoja

Asuin tapahtumien aikaan vanhan kerrostalon ullakkoasunnossa Lahdessa. Yksiö oli ylimmän kerroksen kulmassa siten että kaksi huoneen seinistä oli ulkoseiniä ja toiset kaksi ullakkovaraston kanssa vastakkain. Eräänä yönä alkoi toisesta ullakkovaraston puoleisesta seinästä kuulua koputusta. Se oli sellainen lyhyt ja käskevä rystyskoputusten sarja. Monet talon asukeista olivat ystäviäni ja oletin jonkun heistä kujeilevan kanssani. Menin ovelle huhuilemaan käytävään, mutta ketään ei näkynyt eikä kuulunut. Pian kajahti äänekkäämpi sarja koputuksia toiselta seinältä. Tiedustelin kovaäänisesti että kuka ullakolla oikein elämöi ja koputin takaisin, mutta seinän takaa ei kuulunut vastausta. Seuraavaksi koputus kuului ensin toiselta ja sitten toiselta niistä seinistä, jotka olivat ulkoseiniä. Siinä vaiheessa minua alkoi todella karmia. Niin ylös ei pääsisi koputtelemaan edes tikapuiden avulla eivätkä tuulessa heiluvat puiden oksatkaan yltäneet sille korkeudelle. Katsoin ikkunasta eikä seinien läheisyydessä näkynyt mitään tai ketään. Naputtelu jatkui läpi yön kuuluen välillä yhdestä, sitten toisesta seinästä.

Samassa asunnossa oli toinenkin selittämätön öinen ääni-ilmiö. Kuulin usein eteiskäytävältä rauhallisen astelun ääniä ja pienen kellon kilinää. Kun menin eteiseen katsomaan, ei siellä näkynyt mitään tavallisesta poikkeavaa. Kerran heräsin ja näin kuinka ilmassa leijui pimeässä heikosti hohtava käsi, joka ranteen kohdalta häipyi näkymättömyyteen. Käsi teki sormillaan merkkejä ja liikkeitä joiden merkitys ei ole minulle koskaan selvinnyt.

Kerroin asunnossani öisin harhailevasta ja kelloa kilistelevästä henkiolennosta isoäidilleni, joka yllättyi kuulemastaan sillä hän oli kuullut usein samaa kilistelyä lapsuudenkotini pohjakerroksessa, jossa edesmenneen setäni henki kuuleman mukaan majaili. Hänen läsnäolonsa oli isoäitini lisäksi vaiston-nut hänen kissansa, joka talon pohjakerrokseen mennes-sään säikkyi asioita, joille ei löytynyt ihmisaistein havaittavaa syytä.

 

Extraterrestrial janitors

Markku Koivu

I do not remember what happened very accurately and afterwards the following incident has felt like a dream. Still, this episode has troubled me ever since it happened. I was staying overnight at my grandmother’s house in Ilomantsi. She lived in a one-room flat and we slept in the same room. That night I suddenly awoke from my dreams. I soon noted I was unable get up. I was paralyzed. The room around me started to change and look similar to TV noise. Then vague moving shapes appeared. All this didn’t last very long. The shapes disappeared and the room returned back to normal. I also regained my ability to move. In the morning I asked my grandmother if she had seen anything unusual that night. She didn’t remember anything out of the ordinary but was wondering why the janitor had come in the middle of the night to change the light bulb. 

 

Radiator Man

Reetta Nykänen

I started my studies at the Lahti polytechnic Institute of Design like anybody else in the autumn of 2001 when I also moved to Lahti. My single apartment turned out to be located in the middle of nowhere, in a place that was quite difficult to get to especially in the winter. And my life wasn’t made any easier by my neighbours who for one particular weekend played the harmonium continuously for two solid days with full volume. I therefore wasn’t necessarily in full possession of my faculties when I started to hear new sounds in the night.

They sounds seemed to be coming from a single source, and pretty soon I noticed that there was a light shining from behind the radiator. Strange bubbling sounds called me to a nocturnal dance. This one time I managed to muster up enough courage to ask who or what was this being communicating in unknown languages (I assumed that it wasn’t the radiator itself that was talking) and the voice claimed to be no other than angel Gabriel. 

I wanted to find out whether there were any truth in the words of this being, so one night I pretended to sleep and lo and behold, “Gabriel” stepped out of the radiator. I’d say it looked more like a Lego man than anything else and I believe that Gabriel wasn’t it’s  real name.

I named my new pet “the Radiator man” and didn’t speak about it to anyone so I could observe it in private. This lasted for about three weeks after which this interdimensional friend of mine vanished without a trace, not even leaving a farewell message. 

 

 

The hovering stone

Jarkko Sipilä

In the summer of the turn of the 80’s I saw a stone the size of a grown man hovering above the water. Also my parents and my sister saw the stone. We were on a holiday in Kaunissaari where my parents had rented a summerhouse. At the time of the incident the water surface was calm and the weather was sunny.

 

The ghost in the kitchen

Pentti Lappi

The following occurred when I was studying in Turku. At the time of the incident I hadn’t slept very well for several nights. It was before six in the morning and I had spent the night at Down By The Laituri happening. Instead of home, I went to the work premises at Linnankatu that were temporarily in the use of my school. I had a special permission to work at the school in the summer. I was pottering about in the biggest room when I heard murmured voices and dishes clinking. I thought that contrary to my presumption I wasn’t alone in the place and some other students had entered the premises. I went to greet them. As I got to the kitchen door, the voices suddenly stopped and there was nobody there. I returned to my work station and figured that the voices had come from next door. Then the murmuring and clinking started once more.  I was certain that the voices came from the kitchen and nowhere else. As I approached the kitchen for a second time, it became quiet again and the kitchen was empty. This happened several times.

I decided to write off the incident as some sort of daydream caused by fatigue. Later I was told that the middle-aged woman who worked in the room next the kitchen, always felt queasy when working in her room and in the end she couldn’t work there at all. Furthermore a teacher who lived in the same house told about how he had woken one night and witnessed a strange woman standing next to his bed. The teacher had tried to talk to her, but she had left the apartment and disappeared into the stairway.

 

Encounters with the spirit world

Samuli Haapaoja

At the time of the following events I was living in an attic room in Lahti. Behind two of the walls of my one room flat were storage rooms of other tenants and the other two walls were outside walls. One night I heard knocking from one of the storage room walls. It was a kind of short but demanding series of knocks. Many of the people living in the same house were my friends so I thought one of them was playing tricks on me. I went to the door and looked in the stairway, but there was nobody there. Soon there was another, louder series of knocks from the other inside wall. I tapped a reply on the wall and asked loudly who was knocking on the other side. There was no reply. Next the knocking was heard from one and then the other of the outside walls. This really gave me the chills. My room was so high up that nobody could climb up there, not even with a ladder nor where there any tree branches up there that could be swaying in the wind and making the noise as the hit the walls. I looked out of the window and there was nothing out of the ordinary there. The tapping continued, alternating between walls for the rest of the night.    

-In the same apartment I experienced another strange night-time series of sounds. On many nights I heard someone walking back and forth in the hall. There was also a sound of a tiniest of bells. I went to the hall to see who it was, but there was nobody there. Once I woke up in the middle of the night and saw a glowing hand hanging in the air and making strange signs and movements.

I told my grandmother about the invisible walking man and his little bell. She was very surprised to hear about it because she had heard the same jingling in the downstairs hallway of my childhood home many times. That was were my late uncle’s restless spirit reputedly had taken residence. His presence was not only felt by my grandmother but also by her cat. Whenever the cat wandered downstairs it was spooked by things not visible to the human eye.